Yhteystiedot

Toimisto

Hallinto

Lavastre Sini

Rehtori, piano
Sini Lavastre on musiikin moniosaaja. Lavastre on pianisti ja laulaja, säveltäjä ja sanoittaja, musiikkikasvattaja ja Suzuki -pedagogi sekä johtajuuden rautainen ammattilainen. Hän valmistui musiikkipedagogiksi (YAMK) Metropolia ammattikorkeakoulusta keväällä 2019 ja musiikkipedagogiksi (AMK) Oulun seudun ammattikorkeakoulusta vuonna 2004. Lavastren opintoihin sisältyi sekä klassista että rytmimusiikkia. Hän uskoo elinikäiseen oppimiseen ja kehittää tavoitteellisesti johtamistaitojaan. Vuonna 2020 Lavastre osallistui Metropolia ammattikorkeakoulun Johtosävelet 2.0 -koulutukseen. Lavastre opiskeli Opetus- ja kasvatusalan johtamisen perusopintoja Helsingin yliopistossa vuosina 2020-2021. Vuonna 2019 Lavastre julkaisi tarinallisen nuottikirjan Pohjolan eläimet ja nuoret pianistit. Kirja sisältää Lavastren monikätisiä sävellyksiä nuorille pianisteille sekä tarinan Pikku Pupusta. Samana vuonna Lavastre julkaisi omakustannelevyn ”Matkalla”. Työuran pedagogina Lavastre aloitti vuonna 1999. Tämän jälkeen hän on toiminut pianonsoiton ja musiikkileikkikoulun opettajana eri musiikkioppilaitoksissa. Vuosina 2009-2021 Lavastre toimi perustamansa Suzukikoulun rehtorina. Turun Suzukikoulu on yksityinen musiikkioppilaitos, joka tarjoaa taiteen perusopetusta. Syksyllä 2021 Lavastre aloitti Kotkan seudun musiikkiopiston uutena rehtorina ja muutti perheineen Kotkan seudulle. Vapaa-aikana Lavastre harrastaa intohimoisesti villakoiria ja nauttii luonnosta yhdessä perheensä kanssa.

Pelo Riikka

Apulaisrehtori, laulu, musiikkiteatterilinjan vastuuopettaja
Riikka on kotkalainen musiikkipedagogi ja musiikin moniosaaja, joka on opettanut Kotkassa laulua lähes viisitoista vuotta Kotkan seudun musiikkiopistossa ja Kymen konservatoriossa. Riikka Pelo on valmistunut laulupedagogiksi sekä klassiselta että rytmimusiikin puolelta. Lisäksi hän on suorittanut YAMK-tutkinnon. Riikka on tuttu näky myös teatterin lavalta, sekä erilaisista konserttikokonaisuuksista niin solistina kuin taustajoukoissakin.

Oppilasasiat

Huuskonen Hanne

Toimistonhoitaja
Hei, Minuun voitte olla yhteydessä mm. opiskeluun ja opintomaksuihin liittyvissä asioissa. Olen paikalla Kotkan toimistossa ma-ti ja to-pe. Keskiviikkoisin tavoitat puhelimitse ja sähköpostilla.

Talous- ja palkka-asiat

Heimola Suvi

Talouspäällikkö
Hei, Minuun voitte olla yhteydessä palkka- ja talousasioissa. Olen paikalla Kotkan konserttitalon toimistossa tiistaisin ja keskiviikkoisin. Muina päivinä voi soittaa tai lähettää sähköpostia.

Opettajat

Aaltonen Paula

Piano
Opiskelin pianonsoittoa Kotkan seudun musiikkiopistossa 1970-1978 Maj-Lis Tigerstedtin oppilaana, 1978 alkaen Helsingin Konservatoriossa Anita Talvion ja Mart Lillen oppilaana. Pianodiplomitutkinto 1986 Sibelius-Akatemiassa. Olen ollut pianonsoitonopettajana Käpylän Musiikkiopistossa 1980-1982 ja Kotkan seudun musiikkiopistossa (ensin Haminan sivutoimipisteessä) vuodesta 1982 alkaen. Perheeseen kuuluvat mies, neljä jo kotoa muuttanutta lasta sekä kaksi lastenlasta. Harrastan englannin kieltä, leipomista, hatha-joogaa ja marjojen keräämistä.

Andersson Baiba

Sello
Baiba Andersson ent. Kuusela on latvialaissyntyinen sellisti, joka on asunut Suomessa v.1995 alkaen. Opiskeltuaan Riikassa ja Nikolai Rimski-Korsakovin konservatoriossa hän valmistui P. Tsaikovskin konservatoriosta Moskovasta. Baiba Kuusela on palkittu ”Nuori Lahjakkuus 1995”- palkinnolla. Hän on myös konsertoinut Latviassa, Venäjällä, Suomessa, Saksassa, Hollannissa ja Ranskassa. Hän on opettanut kahtena viime kesänä kansainvälisellä mestarikurssilla Pariisissa ja työskennellyt Kotkan seudun musiikkiopiston sellonsoiton opettajan toimessa vuodesta 2010 alkaen.

Apo-Syrjänen Susanna

Varhaisiän musiikinopetus, Kirviset-kuoro
Musiikkileikkikoulun eli muskarin opettaja Haminan seudun ja lähialueiden ryhmät

Arffman Leena

Laulu
Leena Arffman, klassinen ja pop/jazz- laulu, Merituuli-kuoro Hum. kand. 1994 Treen yo, käännöstiede(saksa) Mus.oppilaitoksen laulunopettajatutkinto 1996 ja jatkotutkinto 2000, Treen konservatorio Pop/jazz -laulunopettajan erikoistumisopinnot Metropolia 2011 Oopperarooleja Treen ja Vaasan Oopperoissa, solistitehtäviä kotimaassa ja ulkomailla. Levytyksiä: Silmiesi syvä syli 2000 ja Ave Maria 2012. Harrastukset: lukeminen ja koiran kanssa lenkkeily.

Äyräväinen Ville

Sello
Aloitin sellonsoiton opintoni Kotkan seudun musiikkiopistossa 3-vuotiaana vuonna 1989. Monissa eri kaupungeissa useiden eri opettajien johdolla soittoa opiskeltuani olen päätynyt nykyiseen työhöni freelance-muusikkona ja sellonsoiton opettajana. Viimeisin tutkintoni on musiikkipedagogi (AMK) Metropolia ammattikorkeakoulusta. Maisteriopinnot Göteborgin musiikkikorkeakoulussa ovat vielä alkutekijöissään… Opetan myös Keravan musiikkiopistossa ja keikkailen orkesterimuusikkona. Työni vastapainoksi harrastan lähinnä musiikkia, soittaen jousikvartetissa, sello-kitara -duossa sekä bändissä.

Belov Vladimir

Lyömäsoittimet

Belova Alexandra

Oboe

Buso Roberta

Säestys, piano, sijainen

Hätinen Josefiina

Piano, sijainen syksy 2022

Hauer Ilmari

Klarinetti, saksofoni
Ilmari Hauer on aloittanut 2011 klarinetin- ja saksofoninsoiton opettajana Kotkan seudun musiikkiopistossa. Hän opiskeli Berliinin taidekorkeakoulussa ja valmistui 1998 diplomimuusikoksi professori Jorg Fadlenin ja professori Ewald Kochin johdolla. Opiskelun jälkeen 1998-2002 hän vastasi musiikista ja soitti klarinettia Theater Morgensternissä Berliinissä. Klarinetin- ja saksofoninsoiton opettajana hän toimi 2002-2003 Raahen musiikkiopistossa ja 2003-2010 Soisalo-opistossa Varkauden seudulla. Sinä aikana hän suoritti saksofoniopintoja Kuopion ammattikorkeakoulussa Martti Hautsalon johdolla. Ilmari on soittanut mm. seuraavissa orkestereissa: Brandenburger-Symphoniker, Eur’opera, Görlitz, Jyväskylän Sinfoniaorkesteri. Jyväskylän Sinfoniaorkesterin solistina hän myös esitti Mozartin klarinettikonserton. 2010 hän voitti klarinetilla ensimmäisen palkinnon Itämeren alueen opettajien kulttuurikilpailussa Heinolassa. Ilmari viettää vapaa-aikaansa perheen kanssa. Hän harrastaa kuntosalia ja uutisten seuraamista. Joskus hän ehtii Lappiin kalalle tai lukee kirjan.

Heikkilä Esa

Orkesterit, viulu
Esa Heikkilän monipuolisen muusikonuran kolme kivijalkaa ovat kapellimestarin, viulistin ja pedagogin tehtävät. Heikkilä on toiminut sekä Joensuun että Lohjan Kaupunginorkestereiden taiteellisena johtajana ja vieraillut kaikkien merkittävimpien suomalaisorkestereiden edessä. Hän on myös johtanut paljon eri puolilla Eurooppaa sekä mm. USA:ssa maineikasta Minnesota Orchestraa. Heikkilän levytyksistä mm. Naxos, BIS ja Alba levymerkeille viimeisimpinä ovat Malcolm Arnoldin musiikkia sisältävä levytys BBC Ulster Orchestran kanssa ja Siitä tuntee joulun -äänite Sinfonia Lahden kanssa. Hän on myös toiminut festivaalijohtajana Riihimäen kesäkonserteissa ja Sysmän Suvijuhlissa. Muusikon taipaleensa Heikkilä aloitti maamme merkittävimmissä orkestereissa. Hän toimi yli neljännesvuosisadan pääasiassa äänenjohtajatehtävissä Radion Sinfoniaorkesterissa, Helsingin Kaupunginorkesterissa ja Sinfonia Lahdessa. Kamarimuusikkona hän on esiintynyt monilla festivaaleilla ja levyttänyt kamarimusiikkia esim. BIS -levymerkille. Oman muusikonuran ohella erityisen tärkeää on ollut myös toimiminen nuorten parissa. Lehtorina mm. Oulun ja Lahden ammattikorkeakouluissa sekä Päijät-Hämeen Konservatoriossa hän on erityisesti saanut tunnustusta yhteissoiton – niin kamarimusiikin kuin orkesterisoiton – opettajana. Tässä roolissa hän on ollut vierailevana orkesterinjohtajana monissa musiikkiopistoissa ja musiikkikorkeakouluissa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Valtakunnallisen nuorten sinfoniaorkesterin, Vivon, taiteellisena johtajana Heikkilä oli liki 15 vuoden ajan. Syksystä 2013 Esa Heikkilä on toiminut Kotkan seudun musiikkiopistossa viulunsoiton opettajana sekä jousi- ja sinfoniaorkestereiden johtajana.

Huopainen Niina

Piano, cembalo
Hei, olen Niina Huopainen. Olen valmistunut pianonsoitonopettajaksi Kuopion konservatoriosta v. 1991 ja musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta v.1995. Lisäksi olen opiskellut vanhaa musiikkia ja cembalon soittoa Ammattikorkeakoulu Metropoliassa, josta YAMK-tutkinto v. 2009. Musiikkioppilaitoshallinnon tutkinto on vuodelta 2005. Toimin aiemmin Kotkan seudun musiikkiopiston rehtorina ja palasin jälleen opettamaan piano- ja cembalo-oppilaita syksyllä 2021. Harrastuksiani ovat kuorolaulu, lenkkeily ja kuntosalilla käynti. Perheeseeni kuuluu aviomies Kai ja pojat Aaro ja Arttu, sekä kaksi kissaa.

Ignatius Terhi

viulu
Ensikosketukseni viuluun tapahtui 6-vuotiaana Kotkan seudun musiikkiopistossa Airi Koivukosken opastuksella. Harrastus muuttui vakavammaksi kiinnostukseksi ja opinnot eteni Sibelius-Akatemiaan, jossa opettajinani toimivat Päivyt Meller, Réka Szilvay ja Tero Latvala. Mestarikursseilla kävin täydentämässä opintojani ulkomailla mm. New Yorkissa ja Bledissä. Musiikin maisteriksi valmistuin vuonna 2013. Opettaminen on myös lähellä sydäntä ja sitä olenkin tehnyt yksityisesti, Kotkan seudun musiikkiopistossa ja Pitäjänmäen musiikkiopistossa. Varhaiskasvatuksen puolta viulupedagogiikassa olen tutkinut Suzuki-koulutuksissa ensimmäisen ja toisen tason verran. Nautin myös työskennellä nuorien muusikon alkujen parissa ja pohtia miten saada heidän ääni kuuluviin luonnollisimmin, ergonomiaa unohtamatta. Tällä hetkellä olen työllistänyt itseäni Freelance-muusikkona ja tykkään hyppiä genrestä toiseen pienistä kokoonpanoista isoihin sinfoniaorkestereihin. Orkesterit missä minut on voinut bongata viime aikoina ovat mm. Helsingin kaupunginorkesteri, Tapiola Sinfonietta, Vantaan viihdeorkesteri/Ensemble ja Avanti!-kamariorkesteri, joista Helsingin kaupunginorkesterissa olen toiminut jo useamman vuoden sijaisena. Kesällä soitan vakinaisena jäsenenä Savonlinnan oopperajuhlaorkesterissa.

Ismälä Ari

Kotka Big Band
Olen opiskellut ”kantapää-tekniikalla”, aluksi rock- ja popmusiikkia, sitten 1970-luvun lopulta kymmenkunta vuotta solistien säestämis- ja rahvaan tanssittamismusiikkia. Koska keikoilla alkoi olla äänenväsymistä pari kertaa vuodessa, hakeuduin Hyvinkäällä musiikkiopistoon. Ensimmäinen laulutunti oli maanantaiaamuna klo 8.00 ja tempaisin möreästi ”Läksin minä kesäyönä käymään” (koska sitä pyydettiin) ja tämän seurauksena yritin olla basso seuraavat vuodet, huokaus. Pianokurssit ja teoriat tuli hoidetuksi samalla, kun ”Papagenoin” sen aikaisen 2A-laulukurssin. Kotkaan muutettuani Sirkku Kaitila epäili, josko sittenkin olisin tenori… Kotkassa alkoi myös kuoronjohtajaurani. Joku tiesi jonkun, joka tiesi minut ja aloitin Kalevi Ukkolan rinnalla Hyväntuulen Laulajissa. Pullamainen paisuminen johti siihen, että parhaimmillaan/pahimmillaan johdin viittä kuoroa. Kotka Big Bandin puikkoihin ajauduin, kun Ukkola piti välivuoden -90-luvun alussa. Samalla reissulla tääll’ olen viel’. Samaan aikaan minua kysyttiin Kotkan Kaupunginteatteriin, missä on nykyinen päätoimeni teatterikapellimestarina. Tässä työssä on monipuolisesta, kumartelemattomasta muusikkotaustasta ollut paljon hyötyä. Kovasti kun oli kysyntää siellä ja täällä, niin jossain vaiheessa epätietoisuus oman osaamisen tasosta alkoi kalvaa, koska varsinaista akateemista koulutusta ei ollut taskussa. Hain ja pääsinkin Teatterikorkeakouluun musiikkiteatteriopetukseen, missä sain vahvistuksen sille, että ”oikein on mennyt”. Teatteritaiteen maisterin paperit sain vuonna 1998. Tekemällä näyttää oppivan, jos haluaa! Mutta nuoret: opiskelkaa! Se on suorempi tie!

Jokimies Jaana

Piano, urut
Hei! Valmistuin pianonsoiton opettajaksi Helsingin konservatoriosta v.1986, urkujensoiton opettajaksi Kuopion konservatoriosta v.1989 ja musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian esittävän säveltaiteen osastolta v.1993. Työn ohella konsertoin säännöllisesti, konserttisarjat kotkalaisen Irina Lampénin kanssa ovat vieneet minut mm.Tsekkeihin, Sveitsiin, Viroon, Venäjälle ja Japaniin. Olemme soittaneet myös useita lasten urkukonsertteja ja julkaisseet kaksi cd-äänitettä, Music for Four Hands ja Orchestral Organ. Kotkan seudun musiikkiopistossa olen ollut pianon-ja urkujensoiton opettajana v. 1990 alkaen. Lempiharrastuksiin kuuluu mm.tanssi, jooga, sauvakävely ja lukeminen.

Kaadu Merle

Viulu
Aloitin viulunsoiton 6-vuotiaana kotikaupungissa Tallinnassa. Eestin Musiikkiakademiassa opiskelin prof.J.Gerrezin johdolla ja valmistuin v.1982 arvosanoin laudatur. Myös prof.G.Barinova, prof.V.Pinaizen ja prof.J.Bezrodnoi ovat ohjanneet minua. Olen soittanut erilaisissa kokoonpanoissa ja orkestereissa monissa eri valtioissa. Kotkan seudun musiikkiopiston viulunsoiton lehtori ja vv.1999-2008 myös Kymi Sinfonietan varaäänenjohtaja. Oppilaani ovat saaneet tunnustusta erilaisissa tapahtumissa ja voittaneet palkintoja kansainvälisessä kilpailussa Young Musichin.

Kankare Anne

Puhallinorkesterien johto
Anne Kankare on Sibelius-Akatemiasta valmistunut musiikin maisteri. Tällä hetkellä hän toimii Kotkan seudun musiikkiopiston puhallinorkestereiden kapellimestarina ja apulaisrehtorina. Anne on johtanut useita eri puhalliorkestereita vuodesta 1989 Kotkassa ja pääkaupunkiseudulla mm. Kotkan ja Haminan Nuoriso-orkesterit, Puhallinorkesteri Kotka, Puhallinorkesteri Louhi (Vantaa), Tikkurilan Soittokunta (Vantaa), Puhallinorkesteri Apollo (Helsinki), Puhallinorkesteri Windrose (Helsinki), Pirtin Puhallinorkesteri (Espoo), Kauniaisten musiikkiopiston puhallinorkesteri ja Helsingin konservatorion puhallinorkesteri. Anne on toiminut puhallinorkestereiden kouluttajana useilla eri puhallinmusiikkikursseilla ympäri Suomea mm. Helsinki, Espoo, Varkaus, Lieksa, Rantasalmi, Ilomantsi ja Nilsiä. Hän on toiminut kapellimestarina useita vuosia myös Sulasolin Valtakunnallisella puhallinmusiikkileirillä, sekä Oriveden Nuoriso-orkesterikursseilla. Suomen Puhallinorkesteriliitto (SPOL) myönsi Anne Kankareelle Vuoden Pinna 2007 tunnustuspalkinnon ansiokkaasta työstä puhallinorkesterimusiikin hyväksi. Tällä hetkellä Anne toimii myös SPOL:in varapuheenjohtajana. Kymijoen Lohisoitto on myöntänyt Annelle Vuoden Marjas -arvonimen vuonna 2019. Vapaa-aikana Anne tykkää kokkailla ja wokkailla, sekä harhailla metsässä sienikorin kanssa.

Kantonen Roope

Rummut, pop & jazz -piano
Roope Kantonen on aktiivinen muusikko ja säveltäjä, joka keikkailee useissa eri kokoonpanoissa Suomessa ja ulkomailla. Roope on jazz-musiikin maisteri, ja valmistui Conservatorium van Amsterdamista vuonna 2021 asuttuaan Hollannissa vuosina 2015-2021. Aiemmin vuonna 2014 hän valmistui pop/jazz-muusikoksi Turun konservatoriosta ja ylioppilaaksi Turun Puolalanmäen musiikkilukiosta vuonna 2008. Opettajana Roope on toiminut Pohjois-Helsingin bändikoulussa, Kallion musiikkikoulussa, Lucky Beat-musiikkikoulussa Amsterdamissa, Varsinais-Suomen kansanopistossa, sekä opettanut yksityisesti vuodesta 2010.

Karjalainen Noora

Huilu
Haminalaislähtöinen Noora Karjalainen (Musiikin maisteri, Musiikkipedagogi AMK) on toiminut Kotkan seudun musiikkiopiston huilunsoiton opettajana vuodesta 2016. Pedagogina Noora pyrkii löytämään uusia ideoita ja keinoja oppilaidensa auttamiseksi, viime aikoina hän on opiskellut mm. Suzuki- metodia ja musiikkiterapiaa. Noora on opiskellut huilunsoittoa Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja Sibelius-Akatemiassa Anja Voipion, Petri Alangon ja Hanna Juutilaisen johdolla sekä HMT ”Felix Mendelssohn-Bartholdy” Leipzigkorkeakoulussa Saksassa prof. Irmela Bosslerin huiluluokalla. Lisäksi Noora on osallistunut mm. Jacques Zoonin, Andrea Lieberknechtin, Barthold Kuijkenin ja Annaleena Jämsän mestarikursseille. Työkokemusta on kertynyt useista suomalaisista orkestereista kuten Oulu Sinfonia, Kymi Sinfonietta ja Joensuun kaupunginorkesteri ja monista musiikkioppilaitoksista. Vanha musiikki on erityisesti lähellä Nooran sydäntä ja hän soittaakin myös traversoa eli barokkihuilua ja on suorittanut traversonsoiton B-tutkinnon vuonna 2016. Opetustyönsä ohella Noora toimii aktiivisesti freelancer-huilistina ja kamarimuusikkona ja harrastaa vapaa-aikanaan pilatesta, kuntosalilla käyntiä ja ulkoilua.

Kervinen Henna

Varhaisiän musiikkikasvatus
Muskariasioissa voitte tavoitella minua p. 044 7241 330

Kuusela Marko

Sähköbasso
Koulutus: 05/11 Kulttuurialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto pop/jazz -musiikinkoulutusohjelmassa suuntautumisvaihtoehtona musiikkipedagogi, Metropolia ammattikorkeakoulu. Pääaineena sähköbasso. Opettajana Jarkko Leivo. Opinnäytetyö: ”Suunnitelma bassonsoiton opetukseen” 05/08 Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto pop/jazz -musiikinkoulutusohjelmassa suuntautumisvaihtoehtona musiikkipedagogi, Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia, pääaineena sähköbasso, opettajina Jarkko Leivo ja Marko Liski. Opinnäytetyö: ”Kuulen, kuuntelenko” Tutkimus kuuntelutottumuksien vaikutuksesta tyylinmukaiseen soittamiseen tanssimusiikin näkökulmasta. 05/01 Musiikinopettajan tutkinto pop/jazz -musiikin koulutusohjelmassa, Pop/Jazz konservatorio Helsinki. Päääaineena sähköbasso, opettajina Jarkko Leivo ja Marko Liski. Opinnäytetyö: ”Basson rooli pop-musiikissa” 05/96 Tanssimuusikon tutkinto (nyk. musiikkialan perustutkinto) pop/jazz -musiikin koulutusohjelmassa, Pop/Jazz konservatorio Helsinki. Päääaineena sähköbasso, opettajana Marko Liski. 05/90 Ylioppilastutkinto, Katariinan lukio Kotka. Työkokemus: 2001- Kymen Konservatorio/Ekami. Päätoiminen tuntiopettaja. Opetettavina aineina: Sähköbasson soitto, yhtyetyöskentely ja musiikkitieto. 2001- Sivutoiminen tuntiopettaja Kotkan Seudun musiikkiopisto. Opetettavina aineina sähköbasson soitto. 1998-2000 Sivutoiminen tuntiopettaja Keskisen Uudenmaan musiikkiopisto. Opetettavina aineina sähköbasson soitto. Teatterimuusikkona: 2017-2018 Kotkan kaupunginteatterissa: Musiikkinäytelmä ”Vadelmavenepakolainen”. 2009-2010 Kotkan kaupunginteatterissa: Musiikkinäytelmä ”Kirkan lahje”. Freelance muusikkona: 1993-2018 Erilaisissa freelance muusikon tehtävissä ympäri Suomea ja ulkomailla. Esiintynyt mm. seuraavien artistien kanssa (ohessa valikoitu lista): Jari Sillanpää, Paula Koivuniemi, Kari Tapio, Arja Koriseva, Marita Taavitsainen, Tomi Markkola, Mika Pohjonen, Nylon Beat, Gebardi, Severi Pyysalo & Jukka Perko, Jeff Richman, Paroni Paakkunainen, Eero Koivistoinen, Esko Heikkinen, Topi Sorsakoski, Tuomari Nurmio, Heikki Salo, Taneli Mäkelä, Martti Syrjä, Pekka Ruuska, Anna Eriksson, Tarja Lunnas, Laura Voutilainen, Pepe Willberg, Pate Mustajärvi, Sakari Kuosmanen, Nasty Suicide (ex Hanoi Rocks) Kymi Sinfonietta, Mari Palo. 2004-2009 Cover-yhtye Swingers company, basso sekä laulu. 2003 Hopeinen Q solisteinaan Matti ja Teppo, yhtyeen kapellimestari, basso sekä laulu. 1998-2002 Hopeinen Q solistinaan Jouni Keronen, yhtyeen kapellimestari, basso sekä laulu. 1997 Pepsi -yhtye solistinaan Niina Päivänurmi 1994-1996 Eija Kantola & Omega 1993-1994 Kari Vepsä ja Kaste.

Lääti Jari

Haminan toimipisteen hoitaja, viulu
Jari Lääti on toiminut viulunsoitonopettajan toimessa 1.8.1988 alkaen. Hän on opettanut myös mandoliinin ja sähköbasson soittoa sekä johtanut erilaisia orkestereita. Opetustyön ohella hän on toiminut myös avustajana Kotkan kaupungin orkesterissa sekä muusikkona Kotkan kaupunginteatterin produktioissa. Viulupedagogin koulutustaan hän on täydentänyt mm. ShiniSuzukin, Géza Szilvayn ja Mauno Järvelän mestarikursseilla. Tällä hetkellä hän toimii myös Haminan toimipisteen hoitajana.

Laine Annu

Saksofoni, klarinetti
Suomen mestari, musiikin maisteri ja Kotkan seudun musiikkiopiston kasvatti, joka lähti Sibelius-Akatemian kautta neljäksi vuodeksi Ranskaan maailman parhaiden saksofonistien oppiin. Hän on esiintynyt mm. Strasbourgin filharmonian, Laivaston sekä Kaartin soittokuntien riveissä. Muutti takaisin Suomeen, jotta voisi toteuttaa unelmansa: perustaa perheen sekä asua Pyhtäällä luonnon läheisyydessä. Vapaa-ajalla mm. tanssii, ilmajoogaa sekä silloin tällöin surffaa (ei netissä).

Liski Keijo

Käyrätorvi
Keijo valmistui Sibelius Akatemiasta Musiikin maisteriksi vuonna 1997. Tällä hetkellä Keijo opettaa käyrätorven soittoa Kotkan seudun musiikkiopiston lisäksi Vantaan musiikkiopistossa ja Porvoon seudun musiikkiopistossa. Vapaa-ajallaan Keijo soittelee erilaisissa kokooonpanoissa Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa. Keijo on myös juuri aloittanut uuden harrastuksen, golfin.

Mantere Sirkku

Viulu
Aloitin musiikkiopintoni 5-vuotiaana tamperelaisessa musiikkileikkikoulussa.Vuonna 1998 valmistuin viulunsoiton opettajaksi Tampereen konservatoriosta,minkä jälkeen hakeuduin Italiaan jatko-opiskelemaan. Viulunsoiton diplomin suoritin La Spezian konservatoriossa vuonna 2001 Professori Claudio Maffein johdolla. Opiskelujen ohella Italiassa työskentelin viulistina Pisan oopperaorkesterissa sekä pienemmissä kamariorkestereissa Toskanan ja Ligurian maakunnissa sekä opetin viulunsoittoa yksityisessä musiikkikoulussa. Diplomin jälkeen jatkoin vielä viulunsoiton opiskelua Pavel Vernikovin viuluakatemiassa Portogruarossa sekä suoritin nykymusiikin erikoistumisopintoja Fiesolen musiikkiakatemiassa Vinko Globokarin johdolla.Paluu Suomeen vuonna 2002 toi minut Kotkaan Kymi Sinfoniettan soittajakaartiin. Orkesterityön ohella soitan useissa erilaisissa kokoonpanoissa,joiden musiikkityylit vaihtelevat klassisesta kamarimusiikista kevyeen musiikkiin. Jo lapsuudessa syttynyt rakkaus kansanmusiikkiin ja improvisaatioon ovat tärkeä osa muusikkouttani. Vuosina 2011-2012 täydensin pedagogin opintojani ammattikorkeakoulu Metropoliassa valmistuen syksyllä 2012. Samana syksynä aloitin musiikkitieteen opiskelun Helsingin yliopistossa tarkoituksenani valmistua humanististen tieteiden kandidaatiksi keväällä 2016. Vuodesta 2012 olen toiminut viulun- ja alttoviulunsoiton tuntiopettajana Kotkan seudun musiikkiopistossa.Koen, että orkesterityö ja opettaminen täydentävät hyvin toisiaan ja monipuolinen työnkuva pitää minut mukavasti liikkeellä. Vapaa-ajallani hakeudun mielelläni luonnon helmaan perheeni kanssa.

Mela Erkki

Sähkökitara, sähköbasso, bändit
Erkki Mela on valmistunut musiikkipedagogiksi Metropolia ammattikorkeakoulusta v.2019 aiheenaan pop/jazz-kitara. Metropoliaa ennen hän suoritti opinnot Kymen Konservatoriossa Ekamissa. Vuonna 2014 hän ja Meeri Paavilainen voittivat Suomen Paras Duo -kisan ja hän keikkailee tällä ja muilla kokoonpanoilla aktiivisesti. Erkki on myös tehnyt studiotyötä soittamalla, laulamalla ja sovittamalla erinäisissä levytyksissä tangosta rap-musiikkiin.

Mela Meeri

Pop/jazz laulu
Pop/Jazz -laulun opettaja.

Meyer Sinikka

Viulu

Näveri Ossi

Kitara
Olen Ossi Näveri ja toimin musiikkiopistossamme kitaransoiton opettajana. Valmistuin musiikkipedagogiksi Lahden AMK:sta vuonna 2010 ja täydensin osaamistani vielä Sibelius-Akatemiassa valmistuen musiikin maisteriksi kesällä 2014. Kitaransoittoa olen opettanut vuodesta 2005. Harrastan vapaa-ajallani valo- ja videokuvausta. Erityisiä mielenkiinnon kohteita minulle on musiikkiteknologia ja autot.

Nieminen Marjaana

Pasuuna, baritoni, tuuba
Marjaana Nieminen, musiikin maisteri, opettaa pasuunan-, baritonin- ja tuubansoittoa Kotkan seudun musiikkiopistossa.

Nikku Tomi

Trumpetti
Tomi Nikku on valmistunut musiikin maisteriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemian jazzmusiikin aineryhmästä vuonna 2019. Lisäksi hänelle on kertynyt opintoja Itävallassa Kunstuniversität Grazissa sekä Pop & Jazz konservatoriossa Helsingissä. Ylioppilaaksi Tomi valmistui Savonlinnan taidelukiosta vuonna 2010. Tomi on aktiivinen musiikin ammattilainen ja hän keikkailee omat 5tet -yhtyeensä lisäksi mm. Alder Ego, Maxxxtet, Umo Helsinki Jazz Orchestra sekä Sointi Jazz Orchestra -yhtyeiden riveissä. Tomi on toiminut soitonopettajana mm. Loimaan Seudun musiikkiopistossa ja Meri-Helsingin musiikkiopistossa.

Palve Kirsi

Piano
Suorittamani tutkinnot: Bysanttilaisen kirkkomusiikin loppututkinto, Filippos Nakas konservatorio, Ateena v.1995. Pianonsoitonopettajan tutkinto sivuaineena cembalo,Kuopion konservatorio v.2002. Musiikkipedagogi Helsingin ammattikorkeakoulu, pääaineena varhaisiän musiikkikasvatus v.2004. Olen toiminut Suomessa ja Kreikassa mm. kanttorina, mus.leikkikoulunopettajana ja teoria-säveltapailuopettajana. Tällä hetkellä toimin pianonsoitonopettajana Kotkan seudun musiikkiopistossa ja Pohjois-Kymen musiikkiopistossa. Lempiharrastuksiini kuuluu ratsastus, kuntosali, metsässä samoilu, lukeminen ja kuorolaulu.

Piippo Krista

Liikeilmaisu ja tanssi
Olen kotkalainen tanssija ja tanssinohjaaja. Itselläni on lähes oman elämän mittainen ja monipuolinen kokemus tanssin saralla niin baletista, latinalais- ja vakiotansseista, lavatansseista ja hiukan myös nykytanssista. Olen työskennellyt tanssijana useassa teatterimusikaalissa Kotkan kaupunginteatterissa sekä työskennellyt kameran edessä muutamassa musiikkivideossa, ohjannut paikallisessa tanssiseurassa useita vuosia niin lapsia ja nuoria sekä myös aikuisia. Olen esiintynyt luotsaamallani showtanssiryhmällä yli 10v. sadoissa tilaisuuksissa. Paritanssi ja esiintyminen tanssin keinoin on intohimoni ja kesäisin harrastuksiini kuuluu lavatanssit. Aloitin 20v. tauon jälkeen tavoitteellisen kilpatanssin harrastamisen jälleen v. 2020 ja kilpailen tanssiparini kanssa vakiotansseissa Suomen kärjessä omassa ikäluokassa. Perheeseeni kuuluu kolme ihanaa tyttöä ja puoliso. Tanssi ja musiikki on vahvasti läsnä myös perhearjessamme.

Pryke Thomas

Näyttämöilmaisu
Thomas Pryke on monipuolinen esiintyjä ja Lastenkulttuuria positiivisella mielellä tekevä Klovni, Kotkasta. Monet vuodet Thomas on kiertänyt päiväkoteja, esikouluja, kouluja ja palvelutaloja, viemällä iloa lasten ja vanhusten arkeen.

Raikas Johannes

Kontrabasso
Opetustyönsä lisäksi Johannes soittaa kontrabassoa Kotkassa ja Kouvolassa toimivassa Kymi Sinfoniettassa. Kotkaan hän tuli vuonna 2011. Aikaisemmin hän on toiminut opettajana lukuisissa musiikkiopistoissa Uudellamaalla sekä Riihimäellä ja Lahdessa. Johanneksen kontrabasso on ollut luomassa pohjaa useimpien maamme ammattiorkesterien sointiin, toisiin tilapäisesti ja toisiin pysyvämmin. Kontrabasso-opintonsa Johannes on tehnyt Lohjan musiikkiopistossa, Helsingin konservatoriossa, Essenin Folkwang-korkeakoulussa ja Dortmundin Orchesterzentrumissa. Silloin kun hän ei pitele bassoa käsissään, hän saattaa olla joko juoksemassa tai puuhastelemassa kuorotoiminnan parissa

Rantanen Maija

Harmonikka
Maija Rantanen on ollut harmonikansoiton opettajan toimessa Kotkan seudun musiikkiopistossa v.1991 alkaen.Valmistunut musiikkioppilaitoksen harmonikansoiton opettajaksi Keski – Suomen Konservatoriosta v. 1989 ja jatkanut opintojaan Sibelius – Akatemiassa josta valmistui esittävän säveltaiteen linjalta musiikin maisteriksi v.1997. Toimii sekä solistina ja muusikkona erityylisissä kokoonpanoissa.

Raskinen Minna

Kantele
Minna Raskinen on valmistunut kansanmusiikin lisensiaatiksi vm.2006 Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosastolta. Taiteellinen jatkotutkinto käsitteli improvisointia pienkanteleilla. Minna on opettanut kanteleensoittoa ja kansanmusiikkia mm. Itä-Helsingin ja Pohjois-Kymen musiikkiopistoissa, sekä Joensuun ja Keski-Pohjanmaan konservatorioissa sekä ulkomailla, mm. Japanissa Australiassa ja Virossa. Hän toimi kansanmusiikin lehtorina ja yliopettajana Keski-Pohjanmaan AMK:ssa vuosina 1995-2010 ja Kaakkois-Suomen säveltaiteen läänintaiteilijana v.2010-2013. Minna on tällä hetkellä free lancer muusikko ja säveltäjä. Hän on julkaissut kolme cd:tä (Paljastuksia 1995, Siivet 2008 ja Rinki 2017) sekä vieraillut lukuisilla muiden muusikoiden äänitteillä. Pääsoitin kanteleiden lisäksi Minna on opiskellut sivusoittimina mm. viulua, kaksirivistä haitaria ja kansanomaisia puhaltimia, sekä perehtynyt monipuolisesti kansanlauluun. www.minnaraskinen.com Facebook: Minna Raskinen music

Salminen Wiljami

Sähkökitara
Olen Wiljami Salminen ja toimin monipuolisesti musiikkialalla, soittaen monissa jazz-, pop,-rock ja viihde-kokoonpanoissa. Teatterimuusikkona olen toiminut vuodesta 1995. Freelancerina ja useiden bilebändien lisäksi olen soittanut pitkään mm. Anna Eriksonin ja Pepe Willbergin yhtyeissä. Viime vuosina olen keskittynyt erityisesti jazz-musiikin, improvisoinnin ja keho-mieli harjoittelun opiskeluun. Olen valmistunut Helsingin ammattikorkeakoulusta pop/jazz- pedagogiksi. Toimin muusikon työn ohessa opettajana Kotkan seudun musiikkiopistossa sekä EKAMI:n Kymen konservatoriossa.

Savushkina Natalia

Piano

Siitonen Minttu

Piano
Pianisti Minttu Siitonen opettaa Kotkan seudun musiikkiopistossa pianonsoittoa ja Lasten Lied -ryhmää. Minttu on valmistunut Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi keväällä 2015, jolloin hän soitti A-pianodiplomin erinomaisin arvosanoin. Minttu on opiskellut pianonsoittoa mm. Heini Kärkkäisen, Margit Rahkosen, Liisa Pohjolan, Teppo Koiviston ja Maria Bogányin johdolla. Lukukauden 2011-2012 hän opiskeli Lyonin konservatoriossa (CNSMD de Lyon) Florent Boffardin luokalla. Minttu esiintyy sekä solistina, kamarimuusikkona että liedpianistina. Hän on syventynyt erityisesti laulajien kanssa työskentelyyn ja tekee tiivistä yhteistyötä useiden suomalaisten eturirivin laulajien kanssa. Liedmusiikkia Siitonen on opiskellut Ilmo Rannan ja Heikki Pellisen ohjauksessa. Taiteellisen ja pedagogisen työnsä ohella Minttu on myös sertifioitu Pilates -ohjaaja ja hän ohjaa musiikkiopistolla myös henkilökunnan omaa Pilates-ryhmää. Pilates -metodin myötä Minttu on kehittänyt osaamistaan muusikoiden kehonkäytön ja ergonomian parissa. Vapaa-ajallaan Minttu harrastaa erilaisia paritansseja mm. lavatansseja, lattareita ja urbankiziä.

Siljander Karita

Fagotti
Karita on opettanut fagotinsoittoa Kotkan seudun musiikkiopistossa jo n. 20 vuoden ajan ja hän soittaa myös Kymi Sinfoniettan riveissä. Vapaa-ajallaan Karita viettää aikaa luonnossa mm. kiikaroiden lintuja.

Silvennoinen Mauri

Musiikin perusteet
Musiikin perusteiden opettaja

Still Taru

Musiikkiteatterilaulu
Taru Still on vantaalaislähtöinen laulunopettaja, musiikinopettaja sekä musiikkiteatterinäyttelijä. Hän on valmistunut Lahden Ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjalta v.2015, Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuslinjalta kandiksi v.2020 ja hän valmistuu pian myös musiikin maisteriksi. Taru on aiemmin opettanut musiikkia ja laulamista eri ikäisille oppilaille musiikkikouluissa, peruskouluissa ja yksityisesti. Opetustöiden lisäksi Taru on työskennellyt useissa ammattiteatterimusikaaleissa mm. Kansallisteatterissa. Lisäksi Taru on mukana Musiikkiteatteri NYT-ryhmässä, jossa hän säveltää, käsikirjoittaa ja esittää uusia musiikkiteatterikantaesityksiä.

Taimioja Teuvo

kitara
Teuvo opettaa kitaransoittoa Luoteis-Helsingin ja Kotkan musiikkiopistossa. Teuvo on valmistunut Metropolian Ammattikorkeakoulusta 2019 musiikkipedagogiksi ja hän jatkaa maisterivaiheen opintoja Sibelius-Akatemiassa. Opettamisen lisäksi Teuvo keikkailee aktiivisesti ja onkin konsertoinut mm.Luosto soi!-festivaalilla, Norpas- festivaalilla WhatEverWorks!- festivaalilla, Oulun Guitar festivaalilla, Joensuun kitara keväässä, Kitara Nova festivaalilla sekä UNM-festivaalilla, josta YLE on tehnyt nauhoituksen. Taimioja voitti 3. Sijan Skotlannin kitarakilpailussa 2022. Konsertoinnin lisäksi hän on yksi Kitara Nova festivaalin taiteellisista johtajista. Musiikin lisäksi Teuvo rakastaa hyvää kahvia ja koirien rapsuttelua.

Tikkanen Otto

Musiikin hahmotusaineet, pop & jazz -piano
Otto Tikkanen on valmistunut musiikkipedagogiksi Metropolia Ammattikorkeakoulusta vuonna 2012 syventymiskohteenaan pop/jazz-musiikin teorianopetus. Hän on opiskellut pianonsoittoa Metropolian lisäksi Pop & Jazz Konservatoriossa ja Itä-Helsingin musiikkiopistossa. Ylioppilaaksi Otto Tikkanen on kirjoittanut Sibelius-lukiosta. Lisäksi hän opiskeli vuosina 2010-2011 Berklee College of Musicissa Bostonissa Yhdysvalloissa pääaineenaan jazzsävellys. Vuonna 2016 Otto suoritti musiikkipedaogin ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon (YAMK) Metropolia Ammattikorkeakoulun musiikin tutkinto-ohjelmassa. Kotkan seudun musiikkiopistossa hän opettaa musiikin hahmotusaineita ja pop & jazz -pianonsoittoa. Otto Tikkanen esiintyy säännöllisesti pianistina, sovittaa tilauksesta ja säveltää omaa musiikkia. ottotikkanen.fi

Vaulasvirta Juuli

Säestys, piano
Juuli Vaulasvirta on Lappeenrantalainen pianisti ja musiikin maisteri, joka on valmistunut Viron Musiikki- ja Teatteriakatemiasta kesällä 2020 erinomaisin arvosanoin. Sitä ennen Juuli opiskeli musiikin kandidaatiksi Evaristo Felice Dall’ Abaco -konservatoriossa Veronassa ja samanaikaisesti Tampereen Ammattikorkeakoulussa opettajinaan Adriano Ambrosini, Risto Kyrö ja Risto-Matti Marin. Juuli opiskeli myös Alankomaiden ArtEZ -konservatoriossa pianisti Marien van Nieukerkenin liedluokalla lukuvuoden 2012-2013. Juuli konsertoi säännöllisesti ympäri Suomea ja myös Virossa, Italiassa ja Alankomaissa. Juuli on osallistunut valtakunnallisiin ja kansainvälisiin piano- ja kamarimusiikkikilpailuihin, joista mainittakoon Tallinnan liedkilpailut 2019 toinen sija, Helsinki Lied 2015 -kilpailun finalisti ja erikoispalkinto, Leevi Madetoja pianokilpailut 2015 erikoispalkinto ja Kuopion pianokilpailut 2011 kolmas sija. Kotkan seudun musiikkiopiston pianonsoiton opettajan ja säestäjän työn ohessa Juuli toimii Etelä-Karjalan Musiikkiyhdistyksessä. Jos näet Juulin joskus muualla kuin musiikkiopistolla tai konserteissa, on se todennäköisesti rakkaan Peppi koiransa kanssa lenkkeilemässä Haminan luontopoluilla.

Venäläinen Niina

Piano
Aloitin pianonsoitonopintoni 7-vuotiaana Kotkan seudun musiikkiopistossa Maj-Lis Tigerstedtin oppilaana. Lukion jälkeen jatkoin Helsingin konservatorioon, josta valmistuin pianonsoitonopettajaksi v.1993. Muutin samana vuonna Meksikoon opiskelemaan kulttuuriantropologiaa. Seikkailu kesti 15 vuotta, joiden aikana keskityin perhe-elämään ja musiikkiin: soitin kamarimusiikkia, säestin musikaaleja, ja opetin katolisessa koulussa musiikkia 2-12 vuotiaille oppilaille. Palasin Suomeen v. 2009, jonka jälkeen olen opiskellut kirkkomuusikoksi Tampereen ammattikorkeakoulussa ja saanut kanttorin viran Haminan seurakunnasta. Olen myös palannut juurilleni Kotkan seudun musiikkiopistoon ja toiminut sivutoimisesti musiikkiopiston Virojoen toimipisteessä helmikuusta 2014. Nautin musisoinnista eri-ikäisten ihmisten kanssa, enkä osaisi kuvitellakaan elämääni ilman musiikkia. Jokainen pianotunti on minulle positiivinen haaste!

Vilkki Eija

Viulu, Kotkan minijouset
Eija Vilkki on valmistunut Helsingin Konservatoriosta viulunsoitonopettajaksi v.1986. Valmistumisestaan lähtien hän on toiminut Kotkan seudun musiikkiopiston viulunsoitonopettajana. Opetustoimensa ohella hän on toiminut orkesterisoittajana Kymi sinfonietassa ja kamarimuusikkona eri kokoonpanoissa. Omista viuluoppilaistaan koottua Kotkan Nuoret Jouset -viuluryhmää hän on ohjannut yli 20 vuoden ajan. Hän on myös toiminut Kotkan Nuoret Jouset ry:n jousileirin johtajana melkein 20 vuotta. Vuodesta 2008 lähtien Eija johti musiikkiopiston Kamariorkesteria, ja sitä ennen Junioriorkesteria. v. 2010 hän oli perustamassa musiikkiopiston Tempo Tenavat – jousiorkesterikoulua, nykyään hän johtaa Kotkan Minijouset – jousiorkesteria. Viuluryhmän ja Kamariorkesterin kanssa hän on osallistunut kansallisiin orkesteritapahtumiin vuosittain, ja ulkomaiset konserttimatkat ovat suuntautuneet mm. Pietariin, Salzburgiin ja Saksan Griefswaldiin ja Lübeckiin. Eijan teemana opetustyössä ja musiikin tekemisessä on ”Positiivisesti motivoiva yhteistoiminnallinen oppiminen”.

Ylönen Esa

Piano, säestys
Säestäjä-pianisti Esa Ylönen on monipuolinen muusikko, joka on jo vuodesta -98 toiminut musiikkiopiston pianistina. Esan konserttikalenterissa on vuosittain n. 100 konserttia ja matineaa Suomessa ja ulkomailla. Esa valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta vuonna -95 ja suoritti valmistumisensa jälkeen myös kanttorin pätevyyteen vaadittavat opinnot. Vuonna 2013 Alba Records julkaisi Esan maailmanensilevytyksen Uuno Klamin pianoteoksista sekä sävellyksistä viululle ja pianolle. Esa harrastaa lenkkeilyä ja elokuvia.

Hallitus

Hallituksen jäsenet lukuvuosina 2021-2022:

Hallituksen puheenjohtaja 2022-2023
Osmo Rissanen – varapuheenjohtaja Jukka Hallikainen

Kuntien edustajat
Kirsi Rasanen, Kotkan kaupunki 
Henni Kiri, Haminan kaupunki
Sisko Ukkola-Paronen, Virolahden kunta 
Jukka Hallikainen, Miehikkälän kunta 
Marjo Nurmiranta, Pyhtään kunta

Henkilöjäsenet
Veikko Almgren 
Soini Hellberg 
Petri Railo
Johanna Huovinen 
Jarmo Ahonen 
Osmo Rissanen 
Satu Aurala

Tilintarkastajat
Tanja Aaltonen HTM ja Lotta Kauppila HTM

Toimipisteet

Kotkan toimipiste

Postiosoite 1.8.2023 alkaen: Keskuskatu 33, 48100 Kotka

Opetuspisteet Kotkassa:

  • Kotkansaaren koulu (ent. Keskuskoulu),
    Keskuskatu 28, 48100 Kotka
  • Haukkavuoren koulu, Opintie 2, 48100 Kotka
  • Helilän koulu (moduulikoulun tilat),
    Suntionkatu 29, 48600 Kotka
  • Rauhalan koulu,
    Mällinkatu 1A, 48600 Kotka
  • Karhulan Orkesteritilat,
    Vesivallinaukio 5D (alakerta), 48600 Kotka

Toimiston asiointipiste, 1.8.2023 alkaen:
Keskuskatu 33, 48100 Kotka (Konserttitalo)
3. kerros. Käynti sisäpihan kautta.

Toimiston sähköpostit:
etunimi.sukunimi@ksmo.fi

Haminan sivutoimipiste

Käyntiosoite: Puistotalo, Fredrikinkatu 9, 49400 Hamina

Postiosoite: Keskuskatu 33, 48100 Kotka
puh. 044 700 1660

Tiedustele esiintyjiä tilaisuuksiin